Yrittäjä, sinä päätät milloin on oikea hetki.
Milloin on oikea hetki valmistautua omistajanvaihdokseen?
Myyjällä ja ostajalla on harvoin sama näkemys siitä, mistä yrityksen arvo muodostuu. Sen vuoksi yrityksen toiminnan kuvaaminen, siitä missä kentässä ja miten yritys toimii sekä mistä se saa rahansa on tärkeää pystyä tuomaan rahoituskeskusteluissa riittävän selkeästi esille.
Kun yrittäjänä olet tehnyt päätöksen luopua yrityksestä, yritystoiminnastaa tai osasta siitä, alkaa viimeistään valmistautuminen yrityskauppaan. Nyt päätöksenteon lisäksi pitäisi alkaa myös käynnistämään toimia, joiden avulla kaupankäynnin hetkestä tehdään mahdollisimman onnistunut. Mistä ja milloin siis lähdetään liikkeelle?
Miten oikeaan hetkeen voi sitten valmistautua?
Kyse on oikeastaan samasta asiasta kuin laittaisi asuntonsa myyntiin, eikö vain?
Ensimmäiseksi ennen asuntonäyttöä, asunto on siivottava. Toiseksi, sinun on pystyttävä kuvittelemaan kuka mahdollinen ostaja eli asiakas on ja mitkä asiat hänelle asunnossa ja sittemmin kodissa ovat tärkeitä. Nämä tärkeät asiat on osattava tuoda esille siten, että ostaja ja asiakas pystyy varmistumaan siitä, että asunto sopii hänen tarpeisiinsa.
Kun näistä asioista on saatu riittävän kattava kuvaus, on tärkeää katsoa pintojen alle ja tutkia piirustukset, tiedot tehdyistä korjauksista ja parannuksista, ja arviot tulevista tarpeista, asunnon materiaalien, ulkoverhouksen ja pihan tiedot. Ostajan pitää tietää mitä on tehty ja minkälaisesta tilanteesta hän voi lähteä muokkaamaan asunnostaan oman näköistä.
Tämän jälkeen ostaja pitää pystyä vakuuttamaan siitä, että tämän asunnon lisäksi, myös ympäristö on mitä oivallisin asukkaan tarpeisiin. Ostajan pitää saada asunnosta ja sen lähiympäristöstä tarpeeksi tietoa; missä sijaitsevat kaupat ja koulut, kuinka turvallista ja sujuvaa lähialuilla on liikkua ja millainen naapuristo on.
Mitä tarkemmat tiedot ostaja saa ja mitä enemmän dokumentaatiota pystyt antamaan puheidesi tueksi, sitä paremmin hälvennät ostajan epävarmuuden tunnetta ja poistat häneltä ostamisen riskiä.
Yrityksen myynnissä on kyse ihan samoista asioista.Ennakoinnista ja valmistautumisesta oikeaan hetkeen.
Koskaan ei voi tietää, milloin mahdollinen ostaja on ovella. Yritys kannattaa olla siis aina myyntikunnossa. Hyvän ja todenmukaisen kuvan luominen on helpompaa kuin kuvittelet.
Ennakoi ja valmistaudu – kasvata yrityksesi arvoa Coutsin Tilannehuoneen avulla.
Coutsin tilannehuone on digitaalinen sovellus, johon yrityksen tärkeät tiedot kootaan. Se on eräänlainen komentokeskus, jossa yrityksen toimintaa voi tarkastella ulkopuolisin silmin.
Kun henkilöstöön, sopimuksiin, asiakkuuksiin, verkostoihin ja palveluihin liittyvä tieto voidaan esitellä loogisesti sekä toimintaa ja kasvumahdollisuuksia osataan kuvata mahdollisimman selkeästi, ostajan on helpompi ymmärtää mitä hän on ostamassa ja millaisia mahdollisuuksia hänellä on kehittää yrityksen toimintaa.
Hyvät neuvot eivät ole kalliita.
Tilannehuone-sovelluksen avulla saat tutkitusti tiedot sellaiseen muotoon, joita sekä rahoittajat että ostajat arvostavat. Voit toimia ennakoivasti ja lähteä kokoamaan tietoa itse omassa tahdissa, mutta saat helposti Coutsilta, ja monilta muilta tahoilta opastusta mitkä ja millä tarkkuudella tiedot kannattaa dokumentoida digitaaliseen muotoon. Yrityksesi myyntikuntoon laittamisessa ja valmistautumistyöhön on saatavilla apua. Ota yhteyttä, niin jutellaan kuinka sinä voit hyödyntää palveluamme parhaiten.
Coutsin tilannehuone on kotimainen, suomalaisten pienyrittäjien tarpeista rakennettu digitaalinen sovellus yrityksen dokumentaation ja kehittämistoimenpiteiden kuvaamiseen ja suunnitteluun. Palveluun tallennetut tiedot ovat turmassa kotimaisen palveluntuottajan palvelimella ja tiedot on aina mahdollista poistaa pyynnöstä.
Käytämme Tilannehuonetta asiakkaidemme kanssa niin liiketoiminnan kehittämistyössä, hallitustyössä kuin omistajanvaihdostilanteisiin valmistautuessa. Kysy meiltä tarkemmin.
Coutsi on kasvuhaluisten yritysten resurssi ja voimavara, jonka palveluiden tavoite on tuottaa yritykselle hyötyä koko bisneksen elinkaaren ajan.
Coutsin palveluja ovat liikkeenjohdon konsultointi, liiketoiminnan kehittämispalvelut sekä ulkoistetut projektiluontoiset tehtävät, joilla lisätään vaikuttavuutta asiakas- ja sidosryhmäkentässä.